Lukukokemus Sokea veri

Arvioni lukukokemuksesta (Minka Salmirinne):

★★★★★

Inga Koskisen Sokea veri -teos osuu tarkkanäköisyydellään ja kokonaisvaltaisuudellaan yhteiskunnan ja yksilön kipukohtiin

Luin Inga Koskisen esikoisromaanin Sokea veri. Koskinen on aiemmin julkaissut tietokirjan Sovi, älä riitele. Oikeussaleista ja asianajotyöstä Koskisella on vuosikymmenien kokemus. Sokea veri on autofiktiivinen teos eli se nojaa enemmän tai vähemmän todellisuuteen, Koskisen kokemuksiin.

Sokean veren ansioksi onkin luettava sen todentuntuisuus ja koskettavuus. Etenkin päähenkilön sisäisen maailman kuvailu koskettaa minua lukijana hyytävällä tavalla. Päähenkilö Brita Myrsky kamppailee oikeuden puolustamiseksi asianajajana sekä henkilökohtaisessa elämässään.

Vaikeudet mielellään kasaantuvat. Apua on vaikea saada. Samaistun suuresti äärimmäisten olosuhteiden vaikutuksiin Britan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Oman traumataustani vuoksi Sokea veri ei päästä minua lukijana helpolla, vaikka koen siitä myös saavani vertaistukea. Koskinen sanoittaa taitavasti mielen kipua mässäilemättä sillä.

Sokea veri on ahmittava ja koukuttava kokonaisuus. Psykologinen jännitys ja tapahtumavyöryt yhdistettynä arkisiin hetkiin tekevät teoksesta hengittävän. Tarina kulkee kauniisti menneen ja nykyisyyden limittyessäkin.

Britan taipumus pitää yllä kulisseja burnoutin partaallakin kolahtaa, sillä se on valitettavan tuttu toimintatapa. Samoin kerron asioistani, etenkin vaikeista, vain palasia sieltä täältä ja sinne tänne. Vieroksun läheisyyttä. Se pelottaa, koska tuttua on suojella itseään pitämällä etäisyyttä. Tuttu ei kuitenkaan aina ole turvallisin vaihtoehto.

Tarinassa näen pari olennaista opetusta. Hyvinvointivaltion terveys- ja sosiaalipalveluista sekä oikeusjärjestelmän oikeudenmukaisuudesta ei voida tinkiä. Yhtä tärkeää on kohdata ihmiset arvostavasti. Voin suositella teosta luettavaksi ainakin kenelle hyvänsä aikuiselle.

Lukukokemuksen kirjoittajalla, kokemusasiantuntija ja sanataideohjaaja Minka Salmirinteellä on kokemustietoa traumoista ja dissosiaatiohäiriöstä sekä niistä toipumisesta. Hän toimii Turun Sanataideyhdistyksen puheenjohtajana sekä yhdistysaktiivina Turun Mielenterveysyhdistys ITUssa.

Teksti on julkaistu myös Turun Mielenterveysyhdistys ITU ry:n jäsenlehdessä ITUJA 1/2022.

Kirjan tiedot

Nimike: Sokea veri
Kirjailija: Inga Koskinen
Kustantaja: Basam Books Oy
Ilmestynyt: 09/2021
ISBN: 9789523790087


Haluatko tiedon uusista artikkeleista suoraan sähköpostiisi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: